tiistai 6. helmikuuta 2018

Matkapäivä ja ensimmäinen päivä Ugandassa

Matka sujui Entebbeen asti hyvin. Lentoasemalle tulimme hyvissä ajoin ja viisumitkin saatiin leimattua. Sitten suuri osa ryhmäläisistä sai ikävän viestin: matkalaukut jääneet jonnekin Eurooppaan. Kun 15 tuntia matkustettuaan törmää afrikkalaiseen byrokratiaan saa pitää huivistaan kiinni. Kiire ei ole mihinkään , papereita täytettäviksi riitti vaikka kuinka ja jokainen meistä otettiin vastaan kuin olisimme olleet eri matkoilla. Siinä sitten kirjattiin tietoja! Minä sain matkalaukun, mutta Seppo ei. Meillä onkin nyt ihan oman hajuisensa ryhmä ja laukut loistavat poissaolollaan edelleen. +30 astetta hellettä kruunaa koko tilanteen.

Lyhyen yön jälkeen lähdimme kohti Tororoa viidellä jeepillä. Matkalaukkuja nyt ei ollut yliänkeensä 😎... Jotakin positiivista piti yrittää keksiä.

Liikenne oli lähes kaaosta ja ruuhka oli totaalista.  Kampalan ohi päästiin noin kolmessa tunnissa, kilometrejä n.50!


 Kaikkea näkyi, koululaiset aloittivat koulunkäynnin tammikuun loman jälkeen. Ihmisiä oli tosi paljon liikenteessä.

Lounaalle pysähdyimme purjehdusseuralle, ylellinen paikka. Siihen kuului myös veneajelu Niilinlähteillä.  Vesilintuja täällä on paljon, Victorian järvi on suuri. Kiersimme järven rantaa matkallamme.

 Tästä kohtaa jatkuukin Niili ja tästä kohtaa Niilin suistoon veden kestää virrata 3 kk. Aikamoinen joki siis!


Muuten päivä oli autossa nuokkumista. Tämä herra kävi meitä moikkaamassa ja näitä on kuulemma täälläkin hotellin ympäristössä


Lopulta illalliselle ja nukkumaan jotelliin. Uudet seikkailut odottavat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti